Klubbens historia

Hösten 1828 grundades "Klubbsällskapet i Gamla Karleby", sedan 1830-talet har Klubben haft sitt nuvarande namn. Någon stiftelseurkund har inte hittats, men av de välbevarade dokumenten har man kunnat fastställa tidpunkten för tillkomsten. Gamlakarleby Stad hade vid den tiden en mantalsskriven befolkning på ca. 2000 personer, man levde i en blomstringsstid då skeppsbyggeriet, sjöfarten och handeln blev allt livligare. Stadens köpmän förde landets produkter på egna kölar till främmande länder. Stadens invånare kom sålunda i livlig förbindelse med utlandet och lärde känna dess seder och förhållanden. Umgängeslivet här hemma påverkades givetvis av dylika friska vindar, blev finare och livligare och de ekonomiska förhållandena allt tryggare. Mot denna bakgrund bör man se det behov den tidens köpmän, skeppskaptener och tjänstemän hade att sammankomma för att dryfta och diskutera tidens händelser och sina egna angelägenheter under de friare och mer otvungna former en dylik klubb erbjöd. Därtill kommer att dessa kretsar bestod av politiskt och intellektuellt intresserade personer, som så långt det var möjligt i en avlägsen landsortsstad, följde med tidens händelser. Detta bevisas också av verksamheten inom Läsesällskapet i Gamla Karleby, som stiftades redan år 1800 under Anders Chydenius och vars medlemmar år 1828 till stor del var identiska med Klubbens stiftare och medlemmar. Under tsar Nikolai I:s styrelse var församlings- och föreningsfriheten så gott som obefintlig, därför försökte gamlakarlebyborna på sitt sätt hitta former för att sammankomma för avkoppling och diskussioner.

Under det första verksamhetsåret upptogs 42 namn i medlemsförteckningen, av dessa kan 36 ses som Klubbens stiftare. Bland dessa kan man mämna historiskt bekanta namn som lagmannen och riddaren Hans Per Winge, donatorn och apotekaren Gustaf Libeck, rådmännen Anders Kyntzell och Anders Roos, kommerseråden Jan Kyntzell och Matts Hongell, men framför allt kommerserådet Anders Donner, senare känd bl.a. från Halkokaristriden. Även församlingens prost C.J.Nordling var medlem.

I spetsen för Sällskapsklubbens organisation stod tre "directeurer", av vilka en representerade Klubben utåt samt hade omsorg om ekonomin. För övrigt såg direktörerna till att alla Klubbens angelägenheter blev omskötta, t.ex. uppgörande av avtal med källarmästare. Trivselfaktorn ansågs så viktig, att man enligt ett av de första protokollen uppmanade källarmästaren att prestera " I.klass värme, eklärering, anständig uppassning, gott svagdricka och god tobak, vilken helst borde vara av märket Gevle Vapen".

En för den tiden stor fördel erbjöd Klubben sina medlemmar genom att från första början kunna tillhandahålla dem samtliga inhemska tidningar, vilka till antalet dock inte var många. Sålunda fanns att tillgå Helsingfors Morgonblad, som åren 1832-37 redigerades av Runeberg, samt Helsingfors Tidningar, redigerad av Topelius. När J.V.Snellman i Kuopio åren 1844-46 utgav Saima, fanns även denna på Klubbens tidningshylla, likaså den av samme man redigerade Maamiehen Ystävä. Dessutom beställdes Oulun Viikkosanomia, Finlands Allmänna Tidning, samt Åbo Underrättelser. Även rikssvenska tidningar fanns, såsom Stockholms Dagblad och Göteborgs Handels- och Sjöfartstidning. De tyskspråkiga tidningarna representerades av Hamburgische Abendzeitung, Illustrierte Zeitung från Leipzig, samt St.Petersburgische Zeitung från Ryssland. Den dyraste av alla, Hamburgische Börsen Halle, innehöll uppgifter om börs, handel och samfärdsel och utkom 6 ggr. i veckan. Denna prenumeration vittnar om medlemmarnas stora intresse för de internationella merkantila förhållandena.

Sällskapsklubbens verksamhet höll på att ta slut när den just uppnått myndig ålder. Tsar Nikolai I. utgav sommaren 1849 en förordning, enligt vilken alla privata sällskap i Finland skulle skaffa sej regeringens fastställelse på sina stadgar, i annat fall hotades de upplösas följande år. I Sällskapsklubbens underdåniga ansökan om sin rätt att också i framtiden få bestå som en viktig faktor vid uppbyggande av stadens handel och sjöfart, framställde man sin övriga verksamhet som så liten och ofarlig som möjligt. Denna framställning till Eders Kejserliga Majestät var uppgjord och undertecknad av directeurerna med djupaste undersåtliga trohet, vördnad och nit. Huruvida framställningen till majestätet någonsin gjordes, eller om Sällskapsklubben fick officiellt tillstånd att fortleva, framgår inte utav Klubbens papper. Men då åsikterna om den vidare existensen var delade även inom Sällskapsklubben , kallades ledamöterna samman för att dryfta problemet. Saken avgjordes till slut med Ballotering. Detta är fortfarande röstningssättet inom Sällskapsklubben vid intagning av nya medlemmar. Varje ledamot får en vit och en svart träkula, som man anonymt sätter in i en trälåda med ett vitt och ett svart fack. Samma färg på kula och fack betyder att man är för, sätter man in dem tvärtom är man emot. Vid denna dramatiska och unika ballotering utföll resultatet för Klubbens vidare existens med en träkulas övervikt.

Biljarden spelade tidigare en stor roll inom Sällskapsklubbens verksamhet. Vid en granskning av de första årens dokument, kan man konstatera att biljarden inbringade större belopp än den övriga verksamheten. Uppassaren var förpliktad att delta i biljarden eller kortspel ifall tillräckligt antal spelare inte fanns. Andra intressanta inkomstkällor har icke-medlemmarna utgjort, som fått besöka Klubben i sällskap av en medlem, dock mot en viss betalning. För att allt skulle gå reglementsenligt till, protokollfördes dessa händelser i en "Främlingsbok", denna avskaffades år 1944.

Sällskapsklubben slutade fungera som en renodlad herrklubb år 1916, då de två första kvinnliga medlemmarna invaldes. Denna positiva vändpunkt i Klubbens histotria hade säkert att göra med det faktum, att kvinnorna i Finland erhållit rösträtt tio år tidigare.

En forstatt liberalisering av Sällskapsklubbens verksamhet har skett under årens lopp, sakta men säkert. Beslutet att upphöra som en sluten klubb gjordes redan för länge sedan. Det var en existensfråga som inte gick att undvika. För att kunna upprätthålla en klubb som fyllde de kvalitativa kraven på "anständig uppassning" och hög matstandard, behövdes det allt mer pengar till snabbt stigande hyror, löner och sociala kostnader.

----------------------------------------------------------------

Syksyllä 1828 syntyi "Klubbsällskapet i Gamla Karleby", 1830-luvulla nimi muutettiin nykyiseen mutoonsa. Perustamiskirjaa ei tosin ole koskaan löydetty, mutta hyvin säilyneistä asiakirjoista on perustamisajankohta tarkasti voitu määrittää. Kokkolan kaupungin asukasluku oli tuolloin 2000 henkeä ja kaupunki eli kukoistuskautta, jonka taustalla oli laivanrakennus, merenkulku ja vilkastuva kaupankäynti. Kaupungin kauppiaat toimittivat maan tuotteita omilla laivoillaan vieraisiin maihin. Kaupungin asukkailla oli näin ollen tiiviit yhteydet ulkomaille ja he oppivat tuntemaan muunmaalaisten tapoja ja olosuhteita. Seuraelämä kotikaupungissa sai luonnollisesti vaikutteita näistä raikkaista tuulahduksista samalla kun taloudelliset olosuhteet tulivat yhä vakaammiksi. Kaupungin kauppiaat, merikapteenit ja virkamiehet, eli ne piirit, jotka olivat Klubbenin perustamisen taustalla, olivat kiinnostuneita poliittisista ja taloudellisista kysymyksistä. Tätä taustaa vasten syntyi tarve kokoontua keskustelemaan ja pohtimaan ajan tapahtumia, sekä omia mahdollisuuksia vapaamuotoisessa ja rentouttavassa ilmapiirissä , jota tämäntapainen klubi tarjosi. Myös henkinen kehitys kiinnosti, niinpä Anders Chydeniuksen 1800 perustamassa lukuseurassa "Läsesällskapet i Gamla Karleby":ssa oli vuonna 1828 pitkälti samat jäsenet kuin Klubbenin perustajapiirissä.

Ensimmäisen toimintavuoden jäsenluettelossa oli 42 nimeä, joista 36 voidaan pitää perustajajäseninä. Näistä löytyy muutamia historiallisesti tuttuja nimiä kuten laamanni ja ritari Hans Per Winge, apteekkari ja lahjoittaja Gustaf Libeck, raatimiehet Anders Kyntzell ja Anders Roos, kauppaneuvokset Jan Kyntzell ja Mats Hongell, sekä ennen kaikkea kauppaneuvos Anders Donner, joka myöhemmin tuli kuuluisaksi Halkokarin taistelussa. Myös seurakunnan rovasti C.J.Nordling kuului perustajiin.

Sällskapsklubbenin hallinnon johdossa oli kolme "directeur"iä, joita voidaan verrata tämän päivän puheenjohtajiin, näistä yksi edusti klubia ulospäin ja toimi myös varainhoitajana. Johtajien tehtäviin kuului klubia koskevien asioitten hoito ja kokouksien järjestely. He hoitivat vuokrasopimukset ja mm. sopimukset keittiömestarin kanssa, jonka tuli huolehtia klubin varustamisesta ja siitä, että tarjoilu toimi asianmukaisesti. Vaatimuksina oli mm. I.luokkainen lämmitys, valaistus, asianmukainen tarjoilu, hyvälaatuinen talouskalja ja hyvä tupakka, jonka mieluiten tulisi olla "Gevle Vapen"-merkkistä.

Sällskapsklubben tarjosi jäsenilleen huomattavan edun siinä mielessä, että saatavilla oli käytännössa kaikki senaikaiset kotimaiset sanomalehdet. Lehtihuoneessa löytyi mm. Runebergin 1832-37 toimittama Helsingfors Morgonblad, sekä Topeliuksen toimittama Helsingfors Tidningar. J.V.Snellmanin Saima ja Maamiehen ystävä löytyivät myös hyllyistä, lisäksi Oulun Viikkosanomia, Åbo Underrättelser, Finlands Allmänna Tidning, sekä ruotsalaiset Stockholms Dagblad ja Göteborgs Handels- och Sjöfartstidning. Saksankielisiä lehtiä oli Hamburgische Abendzeitung, Illustrierte Zeitung Leipzigistä ja St.Petersburgische Zeitung Pietarista. Kaikista kallein lehti Hamburgische Börsenhalle ilmestyi 6 kertaa viikossa ja sisälsi tietoa pörssistä, kaupanteosta ja kulkuyhteyksistä.

Klubbenin toiminta oli loppua juuri kun se oli saavuttanut täysikäisyyden, eli 21 vuotta. Kuten tunnettua oli keisari Nikolai I. ankara herra, joka vastusti ja epäili kaikkea, mikä jollain tavoin saattoi uhata yksinvaltiaan asemaa. Kesällä 1849 julistettiin keisarillinen käsky, joka velvoitti kaikkia yksityisiä seuroja Suomessa samana vuonna hankkimaan toimintasäännöilleen hallituksen vahvistuksen, muussa tapauksessa uhkasi lakkauttaminen. Sällskapsklubben laati armoa-anovan hakemuksen oikeudestaan tulevaisuudessakin saada toimia tärkeänä lenkkinä kotikaupungin merenkulun ja kaupankäynnin kehittämisessä samalla kun muu toiminta esiteltiin mahdollisimman vähäpätöisenä, vaarattomana ja viattomana. Hänen Keisarilliselle Korkeudelleen suunnatun anomuksen olivat allekirjoittaneet Sällskapsklubbenin senaikainen johtajakolmikko syvintä alamaisuutta, kunnioitusta ja uskollisuutta vakuuttaen. Asiakirjoista ei kuitenkaan ilmene lähetettiinkö anomus eteenpäin majesteetille, eikä sitä, saatiinko virallista toimilupaa. Myös jäsenistön keskuudessa oli erimielisyyksiä jatkojärjestelyjen suhteen ja näin ollen kutsuttiin vahvistettu hallitus keskustelemaan Sällskapsklubbenin kohtalosta. Asian käsittely johti äänestykseen, jonka tuloksena päätettiin jatkaa toimintaa, yhden äänen enemmistöllä!

Biljardi oli tuohon aikaan tärkeä talouden kannalta. Vanhoista kassakirjoista käy ilmi, että biljardin tuotto usein oli suurempi kuin muusta toiminnasta saadut tulot. Mainittakoon myös, että tarjoilija oli velvollinen osallistumaan biljardiin tai korttipeliin, mikäli riittävä määrä pelaajia ei muuten saatu kokoon. Muita erikoislaatuisia tulolähteitä olivat vierailijat, jotka saivat käydä klubilla jäsenen seurassa, tiettyä maksua vastaan tietenkin. Jotta asiat hoituisivat säädösten mukaan, tuli vierailijan ja kutsun esittäneen jäsenen kirjoitta nimensä "muukalaiskirjaan", tästä tuli myös maksun suuruus ilmetä. Muukalaiskirja poistettiin käytöstä vuonna 1914.

Sällskapsklubben lakkasi toimimasta puhtaana herraklubina vuonna 1916; tällöin valittiin kaksi ensimmäistä naisjäsentä. Tällä myönteisellä käännekohdalla oli eittämättä yhteyttä sen tosiasian kanssa, että naiset saivat äänioikeuden Suomessa 10 vuotta aikaisemmin. Vuosien varrella on Klubbenin toiminta jatkuvasti kulkenut avoimempaan suuntaan. Päätös suljetun klubitoiminnan lopettamisesta tehtiin jo kauan sitten. Tässä oli kyse olemassaolosta, sillä mikäli haluttiin säilyttää Klubbenin tunnetusti korkea palvelu- ja laatutaso, tarvittiin enemmän rahaa kattamaan suuresti nousseet vuokra-, palkka- ja sosiaalimenot. Asiakaspohjaksi ei riittänyt enää oma jäsenmäärä, vaan oli aika raottaa ovi suuremmalle yleisölle.